Palautteen avulla paremmaksi kuljettajaksi

Liikenteen tieto - Tieliikenne - 03.06.2014

Kuljettajan riski joutua liikenneonnettomuuteen on suurimmillaan heti ajokortin myöntämisen jälkeen. Nuorten, vasta kortin saaneiden kuljettajien turvallisuuden parantaminen on ollut asia, johon Trafi on pyrkinyt löytämään aktiivisesti ratkaisuja. Trafi, VTT:n ja EC Tools Oy ryhtyivätkin kehittämään liikenneturvallisuutta uudella tavalla Trafisafe-hankkeessa, ja tuotteistivat samalla ajo-opetusta tukevan palautejärjestelmän. Trafisafe-hankekokonaisuus on ollut yksi Trafin viime aikojen merkittävimmistä T&K-panostuksista.

”Trafi halusi kehittää liikenneturvallisuutta positiivisella otteella ja tarjota kuljettajille konkreettisen työkalun ajotavan kehittämiseksi”, kertoo toimitusjohtaja Matti Liedes EC Tools Oy:stä, joka vastasi seuranta- ja palautejärjestelmän toteutuksesta.

Palvelu opastaa turvalliseen ja taloudelliseen ajotapaan. Se on suunnattu uusille kuljettajille ja heidän vanhemmille. Nuoret kuljettajat saavat välitöntä palautetta kehittymisestään auton kuljettajina. Uudet kuljettajat usein ajattelevat, että he eivät tällaista palautetta tarvitse. Samalla vanhemmat pyritään motivoimaan seuraamaan lastensa ajokäyttäytymistä.

Käytännössä laite seuraa esimerkiksi äkkijarrutuksia, kaarrenopeuksia sekä polttoaineenkulutusta. Palvelu raportoi poikkeukselliset ajotapahtumat karttasovelluksessa, ja auttaa kuljettajaa arvioimaan ajotapaansa kyseisessä tilanteessa.

”Palautepalvelu opettaa, että kuljettaja on itse vastuussa ajamisestaan, muttei huomauta jokaisesta pienestä ylinopeudesta. Käytön mielekkyyttä lisää se, että omasta ajosta saa palautetta suhteessa muihin kuljettajiin, ja voi kilvoitella ystävien kanssa turvallisessa tai taloudellisessa ajamisessa”, kuvaa johtava tutkija Harri Peltola VTT:stä.

Tuotteistettu palautejärjestelmä ajo-opetuksen tueksi

Nuoret kuljettajat kehittyvät nopeasti ja saavat lisää varmuutta ensimmäisinä ajovuosina.

”Ilman rakentavaa palautetta kuljettajana on vaikea kehittyä. Projektin aikana totesimme, että palaute kasvatti kuljettajien motivaatiota rajoitusten noudattamiseen ja turvalliseen ajamiseen”, Peltola kertoo.

Trafisafe-hankkeen vaikutuksia liikennekäyttäytymiseen seurattiin tutkimuksella, johon osallistui 75 juuri henkilöauton ajokortin saanutta mieskuljettajaa ja heidän vanhempaansa. Trafissa toivotaan, että tuotteeksi jalostunut palvelu tavoittaisi nuoret kuljettajat ja sitä hyödynnettäisiin erityisesti ajo-opetusluvalla korttinsa hankkivien palautevälineenä.

”Pilottivaihe on nyt takana. Uskon että palautepalvelun hyödyt liikenneturvallisuudelle ovat huomattavia, erityisesti jos saamme riskiryhmään kuuluvat nuoret mieskuljettajat käyttämään tuotetta”, kertoo Trafin tieliikennejohtaja Sami Mynttinen.

”Nyt tiedämme että palautepalvelu toimii suunnitellusti, joten seuraavaksi pyrimme avaamaan sille markkinoita. Lopputuotteesta tulee hyödyllinen, edullinen ja yksinkertainen”, Mynttinen jatkaa.