Trafi haluaa kulkea liikenteen digitalisaation etulinjassa

Liikenteen tieto - 13.06.2017

”Kulkuneuvoista voi tulla enemmän esimerkiksi älypuhelimen kaltaisia älykkäitä välineitä, jotka tarjoavat muutakin kuin pelkän liikkumispalvelun”, Trafin tietojohtaja Juha Kenraali kuvailee. Trafin Liikennelabran tavoitteena on edistää palveluja, jotka lisäävät liikkumisen sujuvuutta, ympäristöystävällisyyttä ja turvallisuutta.

”Tieto isona elementtinä, avoin tieto ja tekoäly, vaikuttavat jo arjessamme. Mobiilisovelluskin on eräänlainen robotti, joka tekee laskutoimitukset ja käyttäjä vain painaa nappeja”, Kenraali sanoo.

Kenraali arvelee, että liikenteessä ollaan ottamassa seuraavaa askelta. Tulevaisuudessa verkkoon kytketyt esineet ja sovellukset voivat hoitaa yhä enemmän askareita puolestamme. Liikenteessä tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että auton tuulilasi voi toimia näyttönä, jonka avulla seurataan reaaliajassa päivittyviä tietoja ympäristöstä tai osallistutaan videopalaveriin. Itseohjautuva auto huolehtii liikenteessä pujottelusta.

”Itse liikkuma-ajan merkityskin voi muuttua, kun työmatkalla voi keskittyä juoksevien asioiden hoitamiseen ja jopa lisäarvon tuottamiseen”, Kenraali sanoo.

Kenraali vertaa älyteknologian kiihtyvää kehitystä höyrykoneen aiheuttamaan vallankumoukseen. Höyrykoneen keksiminen mahdollisti monia asioita, joita varten konetta ei alun perin edes ollut suunniteltu.

”Suurin muutos on se, mitä kukaan ei osaa vielä sanoa. Muutoksen tulevasta suunnasta on yleensä vain jonkinlaisia impulsseja tai yksittäisiä keksintöjä”, Kenraali kuvailee. Siksi Liikennelabrassa pyritään luomaan edellytyksiä datataloudelle, esimerkiksi edistämällä kokeilualustojen syntymistä.

”Tietoa on paljon piilossa. Viranomaisen täytyy tuoda kaikki yhteisen pöydän ääreen. Parhaimmillaan neutraalin tahon läsnäolo helpottaa yrityksien yhteistyötä.”

Itseään sääteleville ja avoimille digitaalisille alustoille perustuvassa maailmassa myös viranomaisen rooli muuttuu. ”Viranomaisen tehtävä saattaa muuttua enemmän siihen suuntaan, että ollaan vain lupa ja leimasin. Olemme sellaisena sateenvarjona markkinoiden yllä, joka verifioi ja varmentaa tarjotut palvelut ja toimijat”, Kenraali pohtii.


Tutustu myös:

 

Lisätietoja:
tietojohtaja, Juha Kenraali, p. 029 5347 162, juha.kenraali(at)trafi.fi