Taksialan uusia käytäntöjä luodaan liikennepalvelulain voimaantulon alla

Tieliikenne - 31.05.2018

Liikennepalvelulain voimaantulo 1.7.2018 muokkaa taksialaa ja samalla myös toimivalta tavara- joukko- ja taksiliikenneluvissa siirtyy Trafiin. ”Nyt eletään uudistuksen kannalta hektisiä viikkoja, sillä uuden lain tuomat uudet käytännöt tulevat nyt ajankohtaisiksi sekä nykyisille että myös mahdollisille uusille yrittäjille. Tämän keskellä onkin pidettävä mielessä, että nyt tapahtuva erityisesti taksisääntelyä muokkaava uudistus on mittakaavassaan suuri ja uusien käytäntöjen vakiintuminen vie varmasti aikansa”, toteaa osastopäällikkö Kimmo Pylväs.

”Olemme antaneet kevään aikana määräykset sekä taksinkuljettajan kokeesta, teknisistä vaatimuksista että kokonaishinnasta. Liikennepalvelulain soveltamista ja sen mahdollistamia uusia liiketoimintamalleja sekä liikenteen digitalisaation edellytyksiä on työstetty yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa ja tämä yhteistyö jatkuu tiiviinä", kertoo kehityspäällikkö Mikko Västilä.

"On kuitenkin hyvä muistaa, että uudistuksen jälkeenkin yrityksellä pitää olla liikennelupa, kuljettajalla ammattipätevyys ja ajoneuvo tulee olla merkittynä luvanvaraiseen käyttöön. Ja taksikuljetuspalvelun tuottajana on aina yritys”, painottaa Västilä.

Tietoa muutoksista

Liikennepalvelulain tuomat uudet käytännöt on jaoteltu Liikenneluvat Trafiin -nettisivuilla yrittäjäryhmäkohtaisesti, minkä toivotaan helpottavan sekä alalla jo toimivia että sinne mahdollisesti hakeutuvia tiedonhankinnassa. Sivuille linkitetään 1.7. iltapäivällä uuden lain mukaiset hakemus- ja ilmoituslomakkeet.

Sivuilta löytyvät sekä perusasiat että mahdolliset tarkennukset. Mikäli omaan asiaan ei löydy sivuilta vastausta, voi Trafiin olla yhteydessä joko sähköpostitse liikenneluvat@trafi.fi tai puhelimitse 029 534 5181 (toiminnassa 4.6.2018 alkaen).


Muutokset taksinkäyttäjän näkökulmasta

Mitä taksiuudistus tuo tullessaan ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Trafin ja KKV:n uusissa animaatioissa muutosta käsitellään monesta eri näkökulmasta. Ensimmäisessä animaatiossa keskitytään yleisiin muutoksiin, myöhemmin julkaistavissa animaatioissa käsitellään tarkemmin esimerkiksi taksimatkan hinnan määräytymistä, taksin käyttöä liikunta- ja toimintarajoitteisten näkökulmasta sekä sitä, mitä tehdä, jos kaikki taksimatkassa ei menekään toivotusti.

Animaatiot julkaistaan Trafin ja KKV:n somekanavissa.

Lue lisää: